Ulkomaan päivärahat euroalueelle ja euroalueen ulkopuolelle matkustettaessa.

Ulkomaan päivärahat ovat muuttuneet selvästi vuodesta 2001 vuoteen 2002. Euroalueella päiväraha on noussut Belgian, Espanjan, Irlannin, Ranskan ja Saksan kohdalla. Suurin piirtein ennellaan ne ovat pysyneet Hollannin, Italian, Luxemburgin ja Kreikan kohdalla. Päiväraha on laskenut Itävaltaan ja Portugaliin suuntautuvalla työmatkalla. Alla on taulukot päivärahoista, esimerkki kaksi kolmeen päivä- rahaan oikeuttavan työmatkan kuukaudessa tekevän palkansaajan kohdalla vuositason vaikutuksesta sekä muutokset päivärahoissa.

Euroalueen ulkopuolelle suuntautuvalla matkalla päiväraha on noussut vain Yhdysvaltojen kohdalla. Hurjin muutos on tapahtunut Etelä-Amerikan kohdalla esimerkiksi Argentiinassa ja Brasiliassa. Alla on vertailun vuoksi samalla esimerkillä laadittu vertailu vuositason vaikutuksesta sekä muutoksista päivärahoissa. Vertailua voi myös lukea niin, että palkasaaja tekee yhden kuuteen päivärahaan oikeuttavan matkan kuukaudessa, jolloin taulukko kertoo myös sen vuosivaikutuksen.

Paluu