Laskuri kertoo paljonko kerkiäisit säästää eläkeikään mennessä

Laskuri kertoo kuinka monta vuotta ehtisit säästää 65 vuoden ikään mennessä. Laskuri kertoo myös millaisen rahasumman ehtisit saada kokoon ja miten summalle kertyisi korkoa sijoitustesi mukaisesti. Säästetyn kokonaissumman suuruus riippuu siitä, kuinka paljon tuottoa eli korkoa saat säästöillesi. Laskuri kertoo myös vertailun vuoksi, millaisen summan saisit kasaan 40 vuoden säästöajalla eli, jos olisit alottanut säästämisen 25-vuotiaana. Laskuri olettaa, että kuukausisäästö tehdään aina kuukauden ensimmäisenä päivänä ja että tuottoprosentti on asiakkaalle keskimäärin jäävä osuus tuotosta korkoa korolle -periaatteella. Esimerkiksi: Olet 45-vuotias, säästät kuukaudessa 200 euroa ja keskituottosi 3,5 prosenttia. Säästösaikasi on tällöin 20 vuotta ja säästöjä saat kasaan ilman korkoja 48 000 euroa. 3,5 prosentin keskituotolla säästämäsi 48 000 euron summa nousee 69 576 euroon. 40 vuoden säästöajalla säästöpääoma olisi 96 000 euroa ja säästöt olisi kasvaneet 209 543 euroon.

Se, miten paljon saat säästöillesi tuottoa riippuu siitä, miten säästöt on sijoitettu ja miten sijoitustesi arvo kehittyy. Esimerkiksi käyttelytilillä säästöille ei juuri kerry korkoa. Korkosijoituksiin tai säästötileille sijoitettuna säästöille voi saada jotain prosentteja korkoa. Suorissa osakesijoituksissa riski säästöjen menettämisestä on suurin, mutta rahoille voi saada kovemman tuoton.

Säästämisen aloitusikä (esim. 45):

Kuukausittain säästettävä summa euroina (esim. 200):

Tuottotavoite prosentteina (esim. 3.5):



Paluu etusivulle

Copyrigth 5.5.2014 SR/SRT/SFSR