19.3.1999

PÄIVITTÄISISSÄ OSTOKSISSA EI OLE TAPAHTUNUT KOLMEN ENSIMMÄISEN KUUKAUDEN AIKANA SUURIA MUUTOKSIA EUROALUEEN KESKEISISSÄ MAISSA

Korkotaso on laskenut voimakkaasti vuoden aikana ja tuonut mukanaan myös asuntolainat pohjatasolle. Näin siis euroalueen synnyn yhteydessä puhuttu korkojen lasku on tuonut asuntovelallisille helpotusta ja pitänyt asuntokaupan pirteässä vauhdissa. Asuntokaupassa on nähty kaksinumeroisia arvonnousulukuja viime vuoden osalta.

Tuoreen SRT:n tekemän selvityksen perusteella euroalueen hintaerot ovat myös hieman kaventuneet, mutta se johtuu etupäässä Saksan vertailu- hintojen kallistumisesta. Päivittäisiä ostoksia 30 tuotteen perusteella vertaava indikaattori näytti maaliskuun alussa tältä.

Päivittäiset Ostokset -indikaattori

Kertoo päivittäisten tavaroiden 30 tuotteen korilla keskeisten euroalueen maiden ja Suomen välisistä hintaeroista sekä niiden muutoksista. Hintojen lähtötasona käytetään Saksan hintoja.

Maajoulukuu 1998maaliskuu 1999muutos %
Espanja804771-4,2
Italia9419480,7
Belgia96810084,2
Hollanti9819880,7
Saksa100010424,2
Ranska10181010-0,9
Suomi119712091,0

Suoraan maakohtaisista vähittäishinnoista muodostetulla mittarilla Suomi on säilyttänyt asemansa kalliina euroalueen maana, vaikka Saksan kehitys onkin kaventanut hieman hintaeroja. Mikäli samat luvut suhteutetaan ansiotasoon tilanne muuttuu näin:

maajoulukuu 1998maaliskuu 1999muutos %
Saksa1000960- 4,0
Belgia946909-3,9
Hollanti916909-0,8
Ranska8939010,9
Italia731727-0,5
Suomi672666-0,9
Espanja6176454,5

Ostovoimaan suhteutettuna vain espanjalaisella kuluu enemmän rahaa päivittäisiin ostoksiin kuin suomalaisella.