Menovesi maksoi helmikuussa 2002
Saksassa Suomea enemmän


Euroalueella Suomi on päästänyt Saksan ohi ja Italiakin puuskuttaa eteenpäin nyt samalla bensiinin kuluttajahinnalla kuin Suomi. Alankomaat on ollut Suomea kalliimpi jo aiemmin, joten juuri nyt Suomi ei aivan kalleimpia euromaita tässä suhteessa ole. Jos asiaa tarkastellaan polttoaineen kuluttaja- hintaan sisältyvän veron osuudella, niin silloin Alankomaat, Saksa ja Suomi ovat eniten veroa menovedessään maksavat maat. Jos tilannetta tarkastelee 20 000 kilometriä 7,5 litran kulutuksella ajavan autolijan näkökulmasta, niin suomalaisen autolijan bensiinilasku vuodessa olisi nyt 1 500 euroa, hollantilaisen 1 650 euroa, saksalaisen 1 515 euroa ja italialaisen 1 500 euroa. Halvimmalla pääsee kreikkalainen 1 035 euron laskulla. Keskimääräinen 20 000 kilometrin bensiinilasku oli nyt 1 319 euroa ja se sisälsi veroa keskimäärin 909 euroa.

Euroalueella Suomi on päästänyt Saksan ja Italian ohi dieselin kuluttajahinnalla mitattuna. Jos asiaa tarkastellaan dieselin kuluttajahintaan sisältyvän veron osuudella, niin silloin Alankomaat, Belgia, Italia, Ranska ja Saksa maksavat dieselissään enemmän veroa kuin suomalaisautoilija. Jos tilannetta tarkastelee 20 000 kilometriä 6,0 litran kulutuksella ajavan autolijan näkökulmasta, niin suomalaisen autolijan tankkaaman dieselin lasku vuodessa olisi nyt 936 euroa, Italialaisen 912 euroa ja saksalaisen 984 euroa. Halvimmalla pääsee kreikkalainen 708 euron laskulla. Keskimääräinen 20 000 kilometrin diesellasku oli nyt 859 euroa ja se sisälsi veroa keskimäärin 512 euroa.

Paluu