RAHATIETO TUOTTAA HYÖTYTIETOARahatieto tuottaa erityisesti kotitalouksien ja pienten yritysten näkökulmasta rahakäytön sekä talouden hyötytietoa. Lisäksi Rahatieto tuottaa aiheideoita ja sisältöä ko. aihealueen ohjelmasarjoina sekä tietopaketteina printti- ja sähköisessä mediassa esitettäviin teemoihin.Rahatieto ylläpitää myös internetsivuja, joissa on yksittäisillä tiedontarvitsijoilla mahdollisuus saada ajantasatietoa rahankäytön ja talouden alueelta. Myös Kodin Rahat väylä tietoon on Rahatiedon ylläpitämä nopea väylä taloustiedon lähteille. Rahatieto suunnittelee, toteuttaa ja hallinnoi myös taitoja kehittäviä talouskilpailuja yhteistyössä printti- ja sähköisen median kanssa.
NÄISSÄ OLEMME OLLEET MUKANA:
SUURET SETELITVuoden 1997 toukokuussa MTV3-kanavalla alkanut puolen tunnin kotitalouden raha-asioita käsitellyt hyötyohjelma. Rahatieto toimi ohjelman tiedontuottajana. Ohjelmaa tehtiin vuosina 1997-1999 yhteensä 60 jaksoa. SUURET SETELIT jäi pois MTV3:n ohjelmistosta maaliskuussa 1999.
PÖRSSIKURSSIVuoden 1998 syksyllä MTV3-kanavalla esitetty kahdeksan osainen osakesäästämisestä kertonut miniohjelmasarja. Rahatieto laati tv-käsikirjoituksen ja oli mukana ohjelman suunnittelussa. Ohjelman toimittaja oli Timo Laukkio ja asiantuntijoina ohjelmassa toimivat kauppatieteiden tohtori Vesa Puttonen ja toimitusjohtaja Sirkka-Liisa Roine. Kuvauspaikkana toimi Suomen Hypoteekkiyhdistyksen kokoushuone Helsingissä Yrjönkatu 9:ssä. Ohjelmasta tehty video löytyy HEX Oy:n myymälästä.PUHDASTA TUOTTOAVuoden 1999 keväällä MTV3-kanavalla esitetty seitsemän osainen pk-yrityksille tarkoitettu miniohjelmasarja, jossa etsittiin toiminnallisia säästöjä. Ohjelma tehtiin MTV3:n ja Rahatiedon yhteistyönä.KOTITALOUDEN EUROKATSAUSYhteistyönä MTV3-kanavan ja MTV3 -internetin kanssa ylläpidettiin euroalueen tilannetta kotitalouksien näkökulmasta peilaavaa internet- palvelua vuoteen 2002 asti.
SIJOITTAJAMESTARI -kilpailuOlemme olleet toteuttamassa uudessa muodossaan järjestettävää SIJOITTAJAMESTARI -kilpailua,jossa on kolme sarjaa. KANTA I,II on tarkoitettu osakesijoittamisesta kiinnostuneille kotitalouksille ja KANTA III yhteisöille. Tämä toteutetaan yhteistyössä MTV3:n. Korkoennusteisiin ja valuuttakursseihn perustuva ENNUSTEMESTARI - kilpailu on myös Rahatiedon yhteistyössä MTV3:n kanssa järjestämä kilpailu.
KODIN RAHATRahatieto toimii vuoden 1999 lokakuussa käyntiin pyörähtäneen kotitalouden rahankäytön hyötyohjelman tiedontuottanajana. ohjelma esitetään sunnuntaisin Syksyllä 2000 ohjelma jatkuu nimellä SALDO - KODIN RAHAT. Ohjelma päättyi joulukuussa 2001.UUTISAINEISTOJALisäksi olemme tehneet yhteistyötä MTV3:n uutistoimituksen kanssa. Toimitimme uutistoimituksen käyttöön erityisesti kotitalouksien näkökulmasta laadittuja ajantasaisia vertailuaineistoja. Keväällä 2002 mm. laajaa huomiota saanut ansiotasovertailu oli SRT:n tuottamaa tietoa. Tällä hetkellä ei ole Suomen Rahatiedon suunnitelmissa yhteistyöprojekteja MTV3:n kanssa.
AAMULEHDESSÄ
KUINKA RAHA POIKII...Olemme tuottaneet Aamulehden taloustoimituksen kanssa yhteistyössä joka toinen viikko ilmestyvää eri sijoituskohteiden tuottojen muutoksista kertovaa sarjaa.
TALOUDELLISTA HYÖTYTIETOATuotamme Aamulehden taloustoimitukselle mm. lainavertailuja.
KAUPPALEHDESSÄ
Lainavertailut
Olemme tuottaneet Kauppalehden toimitukselle viikottain asuntolainojen ja
kulutusluottojen tietoaineistot kommentein vuosina 2000 - 2001.
Olemme laatineet yhteistyössä SFSR-Palvelut Oy:n kanssa taloudellisen
viikkokatsauksen sekä teemme yksittäisiä kotitalouden rahankäytön hyötyaineistoja
MAINIO-portaalin kohdennetulle asiakaskunnalle.
Vuodesta 2003 alkaen Taloussanomien kanssa on aloitettu
säännöllinen tiedontuotantoyhteistyö mm. raha-asioita käsittelevien
aineistojen ja säännöllisen korkoseurannan muodossa. Seuranta-aiheiden
osalta yhteistyö on laajentunut ja Ilta-Sanomien tiivis yhteistyö (2008-)
Taloussanomien kanssa on lisännyt myös tutkittujen tietoaineistojen
tarvetta.
Vuoden 2003 syksystä alkaen käynnistyy Helsingin Sanomien kanssa
säännöllinen tiedontuotantoyhteistyö mm. kotitalouden suurien menoerien muutoksien
seurannalla. Yhteistyö käsittää laajasti niin laina- ja korkotuotteiden
seurannan kuin kotitalouden rahankäyttöön liittyvät muut aihealueet sekä
kauppaostokset.
Olemme toteuttaneet taloustiedon verkko-opetus-sivuston,
joka oli yhteistyöhanke Taloustiedon Opettajat r.y:n kanssa. Katso.
Olemme toteuttaneet LAINAVAHTI-hyötypalvelun asuntovelallisen avuksi.
Tämä on yhteistyöhanke Taloussanomien kanssa. Katso.
Olemme toteuttaneet PIKAVIPPI-hyötypalvelun lyhyen rahan käyttäjien avuksi.
Tämä on yhteistyöhanke Taloussanomien kanssa. Katso.
Vuoden 2007 lopulta alkaen olemme tehneet yhteistyötä Taloustaito-lehden
kanssa säännöllistä taloudellista hyötytieto lehden rahasivulle tuottavana yhteistyökumppanina.
|