Espanjassa asuntojen hinnat nousseet
Suomen tapaan viime vuosina

Sekä Espanjassa että Suomessa euroalueen synty
on hilannut korkotason aikaisempaa selvästi alhaisemmalle
tasolle. Espanjassa ja Suomessa on alhainen korkotaso
osaltaan vauhdittanut asuntokauppaa, toisin kuin Saksassa,
jonka korkotasoa muut euromaat ovat lähentyneet euroalueen
syntyessä.

Espanjassa vallitseva asuntomuoto on omistusasuminen, kuten
on tilanne myös Suomessa. Suomessa erityisesti kasvukeskuksissa
asuntojen hinnat ovat viime vuosina nousseet voimakkaasti. Näin on
käynyt myös Espanjassa. Espanjassa asuntojen hintoja nostaa osittain
myös suuri ulkomaalaisten kiinnostus asuntoihin. Yrityksiä
muuttaa esimerkiksi Barcelonan alueelle ja sen mukana syntyy
myös kysyntää sekä varttuneemman väestön etsiessä eläkepäiville
asuntoja (erityisesti englantilaiset ja saksalaiset). Myös euron
käyttöönotto on vaikuttanut asuntojen hintoihin. Asuntojen hinnat
esimerkiksi Barcelonassa ja sen lähialueella ovat Helsingin hinnoissa.
Halpaa lystiä ei siis asunnon ostaminen ole enää Espanjassakaan.
Suomessa alhaisen koron ohella, pidentyneet laina-ajat, omarahoitusvaateen
alentuminen ja ansiotason kehitys ovat nostaneet asuntojen hintoja.

Eräs suomalaispariskunta, joka on muutamia vuosia sitten, hankkinut
lomahuoneiston Malagan alueelta Fuengirolasta, kertoo esimerkiksi
huoneistonsa arvon tuplaantuneen. Barcelonan lähistöllä Castelldefelsissä
paikallinen Pilar-niminen arkkitehtuuria opiskeleva espanjatar kertoo
asuntojen hintojen nousseen alueella siinä määrin, että nuorilla
ei ole mahdollisuutta hankkia omaa asuntoa alueelta. Vastaava tilanne
vallitsee Suomessa ainakin Pääkaupunkiseudulla monen työelämään hiljattain
siirtyneen tai opiskelevan nuoren kohdalla. Myös tuoreet tilastot Suomessa
Pääkaupunkiseudun sisäisestä muuttoliikkeestä kertovat asuntojen hintojen
ohjaavasta vaikutuksesta.

ChartObject Chart 1


Viimeksi päivitetty 17.10.2002
Päivittäjä SRT Oy
Paluu